TIETOA MINUSTA
APUA ARKEEN!
Fanni eli minä olen 17 vuotias aktiivinen lukiolaistyttö Muhokselta. Eläimet ovat olleet aina osa elämääni. Tällä hetkellä omistan lemmikkeinä koiran, kanin, kolme kesyrottaa ja akvaariokaloja. Nykyisin käyn töissä hoitamassa ammattioppilaitoksen Luovin pieneläimiä muutamia tunteja viikossa. Luovilla on monipuolisesti pieneläimiä. Minulla on kokemusta kaikenlaisista eläimistä niin myrkkysammakoista hevosiin eli ihan laidasta laitaan. Entuudestaan minulla on ollut muita jyrsijöitä (hamstereita). Käyn myös tekemässä tallihommia ja ratsastamassa kahdesti viikossa. Into yrittäjyyteen lähti harrastuksieni kautta. Yritystoimintaani olen ylläpitänyt vuodesta 2022.
. . .
Kaiken muun lisäksi käyn kuntosalilla ja liikun koirani kanssa mielellään luonnossa. Olen harrastanut tanssia 3 vuotiaasta saakka sekä opetan muhoksen naisvoimistelijoilla (MNV) lastentanssia 4-6 vuotiaille lapsille.
Ota rohkeasti yhteyttä minuun puhelimitse tai sähköpostilla ja kysy tarvittaessa lisätietoja ja neuvotellaan !
Yritykseni avulla minulla on ollut hoidossa pieneläimiä (mm. kaneja, marsuja, hamstereita). Olen saanut hoitaa myös koiria isompia ja pienikokoisempiakin sekä kissoja ja monia muita erilaisia karvakorvia! :)
Olen todella tarkka eläimen hyvinvoinnista ja niiden oikeanlaisesta huolenpidosta. Varsinkin pieneläimet ovat yleeensä todella väärinymmärrettyjä.. Minun kani kuitenkin elää vapaana omassa huoneessaan sekä hamsterillani oli 160cm pitkä terraario!